Yli 65-vuotiaiden omaishoitoperheiden hyvinvointia kartoitetaan Satakunnassa marraskuun aikana

Satakunnassa toteutetaan pilottihankkeena yli 65-vuotiaiden omaishoitoperheiden hyvinvointikartoitus, johon voi vastata 16.-28.11.2021. Omaishoitoperheiden läheisten toivotaan kannustavan omaishoitajia ja -hoidettavia vastaamaan kyselyyn. Kyselyn vastausaikaa on jatkettu 05.12.2021 saakka. Pilotin kohderyhminä ovat yli 65-vuotiaat omaishoidettavat sekä heidän omaishoitajansa. Molemmille, hoidettavalle ja hoitajalle, on omat kyselynsä. Pilottiin ovat sitoutuneet Satakunnan kunnista Kankaanpää, Jämijärvi, Karvia,… Jatka lukemista Yli 65-vuotiaiden omaishoitoperheiden hyvinvointia kartoitetaan Satakunnassa marraskuun aikana

Rokottamattomalla on huomattavasti suurempi riski päätyä sairaalahoitoon kuin rokotetulla

                Rokottamattomalla on huomattavasti suurempi riski päätyä sairaalahoitoon kuin rokotetulla. Erikoissairaanhoitoon rokottamattomat ovat elo-lokakuun aikana päätyneet 19 kertaa todennäköisemmin ja tehohoitoon 33 kertaa todennäköisemmin. Kun rokotuskattavuus on esimerkiksi 80 prosenttia, rokotettuja on 12 vuotta täyttäneissä enemmän kuin rokottamattomia. Tutkimusten mukaan kahden rokoteannoksen suojateho… Jatka lukemista Rokottamattomalla on huomattavasti suurempi riski päätyä sairaalahoitoon kuin rokotetulla

Pop up -koronarokotus ilman ajanvarausta Kankaanpäässä

PoSa järjestää pop up –rokotustilaisuuden Kankaanpään Citymarketissa Keskiviikkona 10. marraskuuta kello 15.00 – 18.00. Rokotukselle voivat tulla kaikki 12 vuotta täyttäneet posalaiset sekä Kankaanpäässä opiskelevat ulkokuntalaiset. Erityisesti toivomme yli 12 vuotta täyttäneiden koululaisten (Valtioneuvoston päätös 5.8.2021 koskien 12 – 15 -vuotiaiden rokottamista) ja nuorten aikuisten (alle 30-vuotiaat) tulevan rokotukselle. Pop… Jatka lukemista Pop up -koronarokotus ilman ajanvarausta Kankaanpäässä

INFLUENSSAROKOTUKSET POSALAISILLE ALOITETAAN MARRASKUUSSA

Influenssarokotukset annetaan ainoastaan ajanvarauksella – ajat ovat varattavissa sähköisesti 1.11.2021 lähtien. Kolmansille koronarokotuksille sähköinen ajanvaraus avautuu joulukuun alussa. Tiedotamme asiasta lisää myöhemmin. Kankaanpäässä viikoilla 20 ja 21 toisen koronarokotteen saaneet saavat kirjeitse kutsun kolmannelle koronarokotteelle ja samalla käynnillä voi ottaa influenssarokotteen. Influenssarokotuksen voi myös saada jonkin muun ajanvarauskäynnin yhteydessä (äitiys-… Jatka lukemista INFLUENSSAROKOTUKSET POSALAISILLE ALOITETAAN MARRASKUUSSA

PoSan kotihoidossa tartuntoja

PoSan kotihoidossa koronatartuntoja PoSan kotihoidon työntekijä on sairastunut koronaan vapaa-ajallaan 17.10.21. Yhteensä 16 jatkotartuntaa on todettu perhe- ja ystäväpiirissä, joista osa on kotihoidon työntekijöitä, jotka henkilökunnan vapaa-ajan vieton seurauksena saivat tartunnan. Tartunnat eivät ole peräisin työpaikalta. Sairastunut hoitaja on ollut tartuttavuusaikana 18.10.21 työssä kunnes koronatartunta todettiin. Hoitajat ovat työssä ollessaan… Jatka lukemista PoSan kotihoidossa tartuntoja

Sosiaali- ja perhepalveluiden palveluneuvonta tiedottaa

Sosiaali- ja perhepalveluiden palveluneuvonta SOTE-keskus Tapalassa, Tapalankatu 20 palvelee seuraavasti. Ma  28.11.2022: klo 9-15 Ti     29.11.2022: klo 9-15 Ke   30.11.2022: klo 9-15 To   01.12.2022: klo 9-15 Pe   02.12.2022: klo 9-15 SOSIAALIPALVELUIDEN NEUVONTA Sote-keskusTapala, Tapalankatu 20 Kankaanpää, suljettuna 23.12.2022-8.1.2023. Puhelinneuvonta on suljettuna 23.12.2022-1.1.2023 ja avoinna 2.1.2023 alkaen arkisin klo 9.00-15.00,… Jatka lukemista Sosiaali- ja perhepalveluiden palveluneuvonta tiedottaa

Alle 30v. pojille ja miehille vain Biontech-Pfizerin Comirnatya

Alle 30v. pojille ja miehille vain  Biontech-Pfizerin Comirnatya Ohje tulee PoSassa käyttöön välittömästi. Koululaisia ja heidän huoltajiaan tiedotetaan Wilman kautta. THL suosittelee toistaiseksi vain Comirnaty-koronarokotetta alle 30-vuotiaille miehille. THL ohjeistaa kuntia tarjoamaan alle 30-vuotiaille miehille ja pojille toistaiseksi ainoastaan Biontech-Pfizerin Comirnaty-koronarokotetta. Pohjoismaisen seurantatutkimuksen mukaan sydänlihastulehduksia ilmenee suhteellisesti enemmän Modernan Spikevax-rokotteen… Jatka lukemista Alle 30v. pojille ja miehille vain Biontech-Pfizerin Comirnatya

Satakunnassa kartoitetaan asukkaiden päihteisiin liittyviä näkemyksiä

Satakunnassa kartoitetaan asukkaiden päihteisiin, tupakka- ja nikotiinituotteisiin ja rahapeleihin liittyviä näkemyksiä ja mielipiteitä päihdehaittojen vähentämisen keinoista. Kartoitus toteutetaan päihdetilannekyselyn avulla, mihin jokainen satakuntalainen voi vastata syyskuun aikana. Päihdetilannekyselyn avulla pyritään parantamaan ehkäisevän päihdetyön suunnittelua Satakunnassa. Kyselyllä halutaan selvittää, millaiset asiat olisivat asukkaiden mielestä kaikkein tärkeimpiä ehkäisevän päihdetyön toiminnan kohteita, ja… Jatka lukemista Satakunnassa kartoitetaan asukkaiden päihteisiin liittyviä näkemyksiä

Koronatiedotus

Lievien koronavirusoireiden takia ei yleensä tarvitse käydä testissä – vältä kontakteja viiden päivän ajan Jos kuulut erityiseen riskiryhmään, ripeä koronatestiin hakeutuminen on tärkeää – katso Riskiryhmien varhainen koronahoito Koronatartuntoja on edelleen paljon, mutta rokotusten ja kiertävän virustyypin ansiosta taudin vakavuusaste on selvästi vähentynyt. Riskiryhmien potilaille tauti voi olla edelleen vaarallinen. Virus… Jatka lukemista Koronatiedotus

Karvian päivähoidossa Kissankimalluksessa mahdollinen korona-altistuminen

18.9.2021 Karvian päivähoidossa Kissankimalluksessa mahdollinen korona-altistuminen Karvian päiväkodissa Kissankimalluksessa on voinut altistua koronavirukselle 13-15.9. välisenä aikana. Tilanne koskee ryhmiä Nuppuset ja Tassulat. Tilanteen kokonaiskuva on selvitetty ja päädytty asettamaan päiväkodin näiden ryhmien ko. aikana paikalla olleet lapset karanteeniin, myös osa henkilökunnasta asetetaan karanteeniin yksilöllisen harkinnan mukaan. Karanteenin pituus on 10vrk… Jatka lukemista Karvian päivähoidossa Kissankimalluksessa mahdollinen korona-altistuminen

Mäntykalliokodilla mahdollinen korona-altistuminen

Mäntykalliokodin Petäjä-yksikössä Kankaanpäässä on voinut altistua 8-10.9. välisenä aikana koronavirukselle. Kyse on yksittäisestä koronavirustapauksesta. Yksikön asukkaat ja työntekijät ovat lähes kaikki saaneet täyden rokotussuojan koronavirusta vastaan, joten karanteeniin määrätään vain yksilökohtaisen altistumismahdollisuuden ja harkinnan perusteella. Karanteeniin määrättäviä on tunnistettu 4 henkilöä. Karanteeniin määrättyjen asukkaiden karanteenin kesto on 14vrk, minä aikana… Jatka lukemista Mäntykalliokodilla mahdollinen korona-altistuminen

Koronatilanne rauhoittunut Pohjois-Satakunnassa 2.9.2021

Pohjois-Satakunnan koronatilanne on tällä hetkellä rauhallinen. Kankaanpään kouluissa ja Jämijärven koulussa sekä päivähoidossa olleet koronatapaukset ovat kaikki jo parantuneet ja myös karanteenit ovat altistuneilla loppuneet. Pohjanlinnan koulu palaa normaaliin toimintaan ma 6.9. Lounais-Suomen aluehallintovirasto on purkanut kokoontumisrajoitukset ja lähikontaktien välttämisvelvoitteet Satakunnassa 27.8. alkaen. Täten esim. harrastustoiminta voi jatkua normaalisti. Hygieniaohjeet… Jatka lukemista Koronatilanne rauhoittunut Pohjois-Satakunnassa 2.9.2021

Pomarkun Etelärinteen asumisyksikössä mahdollinen korona-altistuminen

Pomarkun Etelärinteen asumisyksikössä mahdollinen korona-altistuminen Pomarkun Tilkkutäkki Oy Etelärinteen asumisyksikössä on 19.8. ollut mahdollinen koronavirukselle altistuminen, minkä johdosta asukkaat on asetettu tartuntatautiviranomaisen määräämään karanteeniin. Vierailuja hoivakotiin ei suositella karanteenin aikana, joka jatkuu 2.9.2021 asti. Varotoimena asukkaista ja henkilökunnasta on otettu seulontaluonteisesti koronatestit. Toistaiseksi tilanne ei ole tuottanut jatkotartuntoja. Tartuntatautiviranomaiset

Koronavirustilanne Jämijärven koulussa ja varhaiskasvatuksessa

22.8.2021 Koronavirustilanne Jämijärven koulussa ja varhaiskasvatuksessa Yhdellä Jämijärven keskuskoulun Tykköön toimipisteen oppilaalla sekä yhdellä päiväkodin hoitolapsella on todettu viikonlopun aikana koronavirustartunta. Lapset ovat vähäoireisia ja hyvävointisia. Altistuneita on lähdetty selvittelemään ja saatu muodostettua kokonaiskuva tilanteesta. Karanteeniin asetetaan vain lähikontakteiksi tulkitut henkilöt. Tartuntatautiviranomaisten määräämään karanteeniin asetetaan noin 50 henkilöä. Karanteenin pituus… Jatka lukemista Koronavirustilanne Jämijärven koulussa ja varhaiskasvatuksessa

Koronatapauksia ja altistumisia Sataedulla ja Kankaanpään lukiolla

Sekä Sataedun Kankaanpään yksikön että Kankaanpään lukion oppilaalla (yht. 2 oppilasta) on todettu tänään koronavirustartunta. Tartunnat liittyvät samaan tartuntaketjuun, joka puolestaan liittyy Kankaanpäässä tämän hetken tietojen mukaan kahteen muuhun joukkoaltistumiseen. Altistuneiden määrää selvitetään ja tämän vuoksi varotoimenpiteenä on lähetetty oppilaitoksista kotiin oppilaita, joiden kontaktien selvitys sairastuneisiin on vielä kesken. PoSan… Jatka lukemista Koronatapauksia ja altistumisia Sataedulla ja Kankaanpään lukiolla

Koronatapauksista ja altistumisista Kankaanpään kouluilla

Viimeisimmät vastaukset sunnuntaina 15.8. otetuista seulontatesteistä valmistuivat maanantai-iltana. Pohjanlinnan ja Keskustan koulujen yhteensä alle viidellä oppilaalla on todettu Covid19-infektio. Tämän takia kokonaisia luokkia, yksittäisiä oppilaita ja opettajia on jouduttu asettamaan karanteeniin. Tartunnanjäljittäjät ovat työskennelleet aktiivisesti tilanteen kokonaiskuvan hallitsemiseksi ja infektion leviämisen estämiseksi. Karanteeniin asetettujen luokkien kaikki oppilaat ohjattiin ns. ensinäytteille.… Jatka lukemista Koronatapauksista ja altistumisista Kankaanpään kouluilla

Korona-altistumismahdollisuus kankaanpääläisessä ravintolassa

Korona-altistumismahdollisuus kankaanpääläisessä ravintolassa Kankaanpäässä sijaitsevassa ravintola Ege Kebab & Pizzeriassa on saattanut altistua koronavirukselle sunnuntaina 8.8. klo 12-22 ja maanantaista perjantaihin 9.8.-13.8. klo 10:30-22 välisenä aikana. Tuona aikana ravintolassa asioineiden suositellaan hakeutuvan herkästi koronatestiin, mikäli vähäisiäkään koronavirustaudin oireita ilmaantuu.

Näissä paikoissa PoSan alueella olet saattanut altistua koronalle viimeisen viikon aikana

Näissä paikoissa PoSan alueella olet saattanut altistua koronalle viimeisen viikon aikana Sunnuntaina 8.8. Länsilinjan pikavuorolla Kankaanpää – Pori klo 14.20 – 22.15. Maanantaina 9.8. klo 8-12  ja keskiviikkona 11.8. klo 8-12  Jämijärven K-marketissa   Toimintaohjeet altistuneelle Koronavirusinfektion itämisaika vaihtelee 1–14 vuorokauden välillä. Tyypillisesti se on noin 4–5 vuorokautta. Seuraa siis… Jatka lukemista Näissä paikoissa PoSan alueella olet saattanut altistua koronalle viimeisen viikon aikana

Näissä paikoissa PoSan alueella olet saattanut altistua koronalle viimeisen viikon aikana

Näissä paikoissa PoSan alueella olet saattanut altistua koronalle viimeisen viikon aikana Perjantai 9.7. Citymarket klo 17-18. Perjantai – lauantai 9-10.7. välinen yö Ravintola Siili klo 01-03. Lauantai 10.7. Jämiareenan terassi klo 15-18, Kankaanpää S-Market klo 17-18. Lauantai – sunnuntai 10-11.7. välinen yö Ravintola Shakespeare klo 01 – 03 ja Ravintola… Jatka lukemista Näissä paikoissa PoSan alueella olet saattanut altistua koronalle viimeisen viikon aikana