Rokottamattomalla on huomattavasti suurempi riski päätyä sairaalahoitoon kuin rokotetulla

 

 

 

 

 

 

 

 

Rokottamattomalla on huomattavasti suurempi riski päätyä sairaalahoitoon kuin rokotetulla. Erikoissairaanhoitoon rokottamattomat ovat elo-lokakuun aikana päätyneet 19 kertaa todennäköisemmin ja tehohoitoon 33 kertaa todennäköisemmin.

Kun rokotuskattavuus on esimerkiksi 80 prosenttia, rokotettuja on 12 vuotta täyttäneissä enemmän kuin rokottamattomia.

Tutkimusten mukaan kahden rokoteannoksen suojateho vakavaa koronavirustautia vastaan säilyy valtaosalla väestöstä erittäin hyvänä ainakin kuuden kuukauden ajan.

Lääketieteellisillä riskiryhmillä ja iäkkäillä rokotteen antama suoja on heikompi, minkä takia heille suositellaan kolmatta rokoteannosta.

Kolme syytä ottaa koronarokotus:

  1. Rokote suojaa sinua koronataudin vakavalta muodolta.
  2. Ottamasi rokote suojaa lähipiirissäsi olevaa riskiryhmäläistä.
  3. Rokotettuna autat osaltasi turvaamaan, että muun kuin koronan takia vakavasti sairaat saavat tarvitsemansa hoidon.

Suomessa 80 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä on saanut kaksi rokoteannosta. Tämän merkkipaalun saavuttaminen ei kuitenkaan yksin riitä kääntämään tartuntoja ja sairaalahoidon tarvetta laskusuuntaan. Koronavirustartuntojen määrät ovat selvässä nousussa.

PoSan alueella erityisesti 12-40v. rokotuskattavuus on vielä alle tavoitteen. On erittäin tärkeää, että jokainen ottaa rokotteen, jos ei vielä ole sitä tehnyt. Tilaa aika www.eposa.fi, etusivulla sähköinen ajanvaraus.

15.11.2021, PoSa