PoSan kotisairaala on mukana myös ihmiselämän viimeisillä metreillä

Päivi Tammiston äidillä Leenalla todettiin helmikuussa 2019 oikean silmän melanooma. Vuotta myöhemmin ultraäänitutkimuksessa selvisi, että Leenan maksassa oli lukuisia metastaaseja eli etäpesäkkeitä. Laajemmissa koko kehon tutkimuksissa paljastui, että melanooma oli levinnyt etäpesäkkeinä myös keuhkoihin. Leenalle suositeltiin oireiden hoitoa, sillä sytostaattihoidot olisivat saattaneet romahduttaa iäkkään ihmisen yleiskunnon.

– Äidin voinnissa näkyi selkeitä muutoksia silmässä todetun melanooman jälkeen. Hänen liikkumisensa vaikeutui ja hänestä tuli hutera ja jäykän oloinen. Äiti oli sairastumisesta huolimatta hyvin sinnikäs ja yritteliäs, Päivi Tammisto kuvailee.

Heti Satasairaalan palliatiivisen poliklinikan asiakkaaksi siirtymisen jälkeen PoSan kotisairaala otti yhteyttä Päivin äitiin. Kotisairaalalla tarkoitetaan sairaalatasoista hoitoa, joka tapahtuu potilaan kotona. Ensimmäisellä kotikäynnillä käytiin läpi ennakoivaa hoitosuunnitelmaa ja tehtiin myös päätös elvytyskiellosta.

Vaikka Leenan vointi oli tuossa kohtaa hyvä, mieli oli maassa ja kotisairaalan ensimmäinen vierailu oli rankka kokemus. Kotikäynnillä puhuttiin suoraan vaikeistakin asioista, kuten elvytyksestä ja kuolemasta. Niin Päivin äidille kuin muillekin perheenjäsenille alkoi hahmottua, ettei elinaikaa olisi enää paljoa jäljellä.

– Meidän koko perhekunnalle usko on ollut valtava tuki ja voimavara. Olemme saaneet siitä voimaa ja uskomme, ettei tämä elämä ole tässä, vaan äidillä on parempaa tiedossa, Päivi kertoo.

Kotisairaala tukee niin potilasta kuin omaisia

Leenalle oli tärkeää saada asua kotona mahdollisimman pitkään. Kotisairaala mahdollisti laaja-alaisen hoidon, apuvälineet ja myös henkisen tuen koko perheelle.

– Päätimme isän ja sisarteni kanssa hoitaa äitiä ihan loppuun asti kotona. Siskoni ovat opettajia ja heillä oli alkamassa kesäloma, joten he pystyivät perheineen joustamaan ja sitoutumaan äidin hoitoon, Päivi sanoo.

PoSan kotisairaalasta Päivillä on paljon hyvää sanottavaa. Hänen mukaansa apu oli aina puhelinsoiton päässä: pieneenkin pyyntöön vastattiin, eikä hoitajilla ollut koskaan kiire käynneillä. Päivi ja hänen perheensä saivat myös tietoa seurakunnan, mielenterveys- ja sosiaalipalvelujen tarjoamista avun mahdollisuuksista.

– Meidät omaiset huomioitiin ihanasti. Hoitajat olivat kiinnostuneita meidän jaksamisestamme, ja saimme heiltä ymmärrystä ja tukea. Lisäksi oli huojentavaa tietää, että äidillä oli aina paikka terveyskeskuksen osastolla, mikäli omat voimamme ja taitomme olisivat loppuneet.

Kuoleman koittaessa kotisairaala auttoi

Leenan kivut alkoivat toukokuun lopussa. Ruokahalu hupeni ja vahvat kipulääkkeet yhdistettynä perustautiin toivat mukanaan pahoinvoinnin. Kesän edetessä yleisvointi heikkeni. Vaikka fyysiset voimat alkoivat heiketä, äiti oli Päivin mukaan rauhallinen, eikä kuolema enää pelottanut häntä. Perhe ehti vielä viettää äidin 78-vuotissyntymäpäiviä yhdessä. Kesäkuun lopussa tehtiin saattohoitopäätös.

– Äiti oli lopussa kivuton ja rauhallinen. Olen onnellinen, että isä sai nukkua puolisonsa vieressä loppuun asti, Päivi kertoo.

Heinäkuun toisena päivänä Päivin äidille asennettiin kipupumppu. Seuraavana päivänä Leena sanoi Päiville viimeisen sanansa: ”siunausta”. Muutama päivä myöhemmin hän nukkui pois.

Kotisairaala oli antanut etukäteen ohjeet, miten kuoleman koittaessa tulisi toimia. Koska Leena nukkui pois sunnuntaina, kotisairaalan lääkäri ei päässyt toteamaan Leenaa kuolleeksi. Päivi toivookin, että kotisairaala voisi tarjota lääkäripalveluita seitsemänä päivänä viikossa. Kotona vietetyn hartaushetken jälkeen Leena siirrettiin terveyskeskukseen.

Kaiken kaikkiaan PoSan kotisairaalan henkilökunta toimi Päivin mielestä upeasti koko prosessin ajan.

– He toimivat yksissä tuumin, hienotunteisesti ja potilaslähtöisesti, mutta samalla päättäväisesti. Meitä ei koskaan tuputettu, hoputettu tai peloteltu, vaan asenne oli lämmin ja ymmärtävä, Päivi kiittelee.

Äidin hoitojakso ja kuolema opettivat Päiville paljon myös omasta itsestä. Toisinaan hän halusi olla askeleen edellä omaa äitiään ja jopa kotisairaalaa hoidossa ja sen suunnittelussa. Siitä huolimatta lääkärit ja hoitajat ottivat Päivin aina vakavasti.

– Haluan esittää PoSan kotisairaalalle kiitoksen siitä, että meitä kotijoukkoja ei vähätelty tai sivuutettu, Päivi toteaa ja muistelee vielä saattohoitokansiossa olleita sanoja.

”Me emme itke niitä päiviä, jotka ovat menneet, vaan olemme onnellisia, että ne ovat olleet.”

– Tuosta lauseesta kumpuaa kiitollisuus, Päivi päättää.